Muutama viikko
sitten me Kuopion Lyseon lukion IB-linjan opiskelijat järjestimme
toimintapäivän Keltsun väelle. Monelle meistä IB-opiskelijoista
tämä oli ensimmäinen kokemus laatuaan, ja positiivinen kokemus olikin!
Kokosimme tähän ajatuksiamme projektipäivästä sekä projektista koulutyön
lomassa.
Monella meistä
ei ollut laisinkaan aikaisempaa kokemusta Keltsun tai Sirkkulanpuiston nopean
toiminnan joukkojen kaltaisista yhteisöistä, ja siksi kokemus olikin myös
meille erittäin arvokas. Oli jännittävää laskeutua Keltsun portaat alas
ensimmäistä kertaa ja tulla esittäytymään; tästä puoli vuotta kelausta eteenpäin,
ja projektipäivä oli mennyt, miten mahtavaa olikaan päästä toteuttamaan
projektia, jolla oikeasti tunnemme olleen merkitystä.
Projektipäivä,
syyskuinen keskiviikko, alkoi jonkinnäköisellä sähellyksellä, mm. matkalla
Puijolle autosta puhkesi autosta rengas... pääsimme kuitenkin asiasta eteenpäin
ja kaikki sujuikin loppupäivästä mainiosti.
Olimme jo aiemmin suunnitelleet
melko tarkasti, mitä teemme, joten sävelet olivat selvät. Kaikesta selvitään!
Päivään sisältyi
monenlaista, korupajaa, mindfulnessia,
kankaanpainantaa, mölkkyä,
makkaranpaistoa, sekä mikä tärkeintä, yleistä rentoutumista; päivä tarjosi
mahdollisuuden pieneen irtiottoon arjesta sekä luonnosta nauttimiseen ja
akkujen lataamiseen, paitsi Keltsun väelle, omalla
tavallaan myös meille opiskelijoille. Kaikkeen osallistuminen oli tottakai vapaaehtoista,
mikä teki tunnelmasta rennon ja aloitekynnyksestä pienen.
Syksyinen sää
pilvineen ja keveine tuulineen toimi täydellisesti, ja olimme onnekkaita, sillä
ulkona olon aikana ei satanut juurikaan, ainakaan voimallisesti. Emme
palelleet, emmekä toisaalta joutuneet auringon paahtamiksi. Metsän rauhassa oli
hyvä olla.
Ihanaa oli,
miten paljon Keltsusta mukaan saapui porukkaa! Uskomme päivän
olleen onnistunut jokaiselle läsnäolijalle, kukin osallistuen omalla tavallaan
ja tahdillaan, vaikka sään puolesta hiukan jännittikin, emme onneksi joutuneet
sadepäivän kastelemiksi. Tämä kokemus oli meille todella arvokas sekä tärkeä ja
siitä myös kiitämme kaikkia paikallaolijoita!