Terkkuja etätyöviikolta
Nyt on taas aika herätellä Nopean toiminnan joukot -hankkeen blogi henkiin. Ainakin antaa vaikka tekohengitystä tälle viestintätavalle, jos ei muuhun ehditä.
Olen ollut tämän viikon kotona etätöissä, kun Mari on lomaillut talvilomaansa ja nautiskellut auringosta. Tai ainakin toivon, että hän on nautiskellut, koska en ole uskaltanut olla häneen yhteyksissä etten vahingossakaan mainitse töistä mitään.
Täällä kotona töitä tehdessä läppärin ääressä epäergonomisessa asennossa onkin herännyt erilaisia ajatuksia meidän hankkeen hommista ja miten upeata työtä me tehdäänkään. Nyt taitaapi olla aika tasan tarkkaan puoli vuotta siitä, kun aloitin hankkeessa hommat. Tämä puoli vuotta on avannut silmiä hurjan paljon entisestään auki. Ei ne todellakaan kiinni olleet aiemminkaan, koska pitkä nuorisotyötausta on pitänyt niitä auki, mutta silti ymmärrys ihmisten erilaisuuksista on kasvanut. Erilaisuuksista puhuttaessa ajattelen sen olevan tämän maailmakaikkeuden rikkaus. On ollut upeata huomata, että vaikka meillä elämän tarinat monella risteytyy sikin sokin, on päällimmäisenä tunne, että vitsi miten upeita ihmisiä olenkaan saanut tavata ja tästä jopa maksetaan palkkaa minulle 😍 Lisäksi olen päässyt nyt hankkeen hommiin sisälle aika kivasti ja huomannut, kuinka tärkeää työtä me tehdäänkään (toisto on opintojen äiti).
Varsinkin tällaisina epävarmoina aikoina, kun maailmaa ravistelee vakava virus, on tärkeää pitää toisistamme huolta ja olla aidosti läsnä. Läsnäolo ja kohtaaminen ihmisten kesken on korostunut entisestään, koska sehän ei ole enää mikään itsestäänselvyys. Olemme onnekkaita, että olemme saaneet vielä pitää Keltsua auki ja olla oikeasti läsnä toistemme arjessa. Voimme vain toivoa, että näin jatkuisi keväänkin aikana.
Nyt kun iso osa muusta kohtaamisesta on siirtynyt netin maailmaan, olen surukseni huomannut siellä maailman muuttuneen aivan väärään suuntaan. Kasvottomina on ilmeisesti paljon helpompaa ilkeillä ihmisille. Toivoisin niin kovin, että me jokainen opittaisiin tulemaan toistemme kanssa toimeen ja kohtaamaan myös anonyymisti toinen kunnioittavasti ja ymmärtäväisesti. Ainahan ei samaa mieltä voida olla, mutta olisihan se mukavaa, jos oltaisiin kuitenkin ystävällisiä toisillemme.
No mutta niin tai näin, ollaan me onnellisia kun aurinko paistaa, Keltsussa kohtaamiset ovat ihanan lämpöisiä sekä ihmiset ovat ihan huipputyyppejä. Asiat saattavat olla ihan sekaisin ja ongelmia vaikka muille jakaa, silti positiivisuus yleensä ympäröi meitä. Pidetään toisistamme huoli ja hymyillään, vaikka maski olisikin suun edessä. Nimittäin hymy näkyy myös silmistä 😊
Terveisin,
Tiia ja Aino-koira
