maanantai 25. syyskuuta 2017

KELTSUN STARTTI Mari Ahtiainen



                                      
Keltsumme avasi ovensa viime tiistaina. Idealistina olin huolissani, ettei tarjolla ole riittävästi leipiä ja keksejä. Huoli oli turha: ovi aukesi vain kahdesti, mutta sekin on paljon enemmän kuin täysi hiljaisuus - ja jokainen sisään astuva on ilonaihe. Jokaisen kävijän myötä sana lähtee leviämään. Pienistä pisaroista syntyvät virtaavat joet, yksittäisistä tähdistä tähtitaivas.

Keskiviikkona ilmestyneessä Viikkosavossa oli mukava juttu hankkeestamme. Sen oli lukenut myös ihana Eeva, joka astui Keltsuumme kertomaan, kuinka oli innostunut lehtijutusta ja haluaisi tulla mukaan toimintaamme Repe-koiransa kanssa. Eeva ja Repe ovat kouluttautuneet sosiaalipedagogiseen koiratoimintaan, jossa työskennellään koiran avustamana yksilön tai ryhmän sosiaalisen,  psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Toiminta voi olla konkreettista työskentelyä koiran kanssa, muuta työskentelyä koiran läsnä ollessa tai työskentelyä, jossa peilataan asioita koiran kautta. Koira toimii ohjaajan työparina ja ryhmän jäsenenä. 

Repestä tulkoon Keltsumme maskotti ja hankkeemme periaatteita luontaisilla avuillaan  edustava symboli: eheyttävä, rohkaiseva, osallistava, tukeva, ilahduttava, luottamusta ja yhteenkuuluvuutta lisäävä. Tänään Repen häntä vaan huiskui, kun se tutustui nuuhkien Keltsumme jokaiseen nurkkaan - ja antoi selvästi hyväksyntänsä sisustusvalinnoillemme. Repe ja Eeva tulevat keskiviikkona 27.9. kello 10 ensimmäistä kertaa tutustumaan kävijöihin. Toivotamme heidät sydämellisesti tervetulleiksi! Samoin kuin Sinutkin!


  

Torstaina pitikin oikeasti olla tarkkana, että kahvia riittää. Jalkauduin (etsivä nuorisotyö Vinkkelin) Teemun ja Tuijan kanssa kaupungille jututtamaan ihmisiä, infoamaan Keltsusta ja pyytämään sinne kahville. Pikku hiljaa ovi alkoikin käydä, pöydän ympärillä olevat tuolit täyttyä, puheensorina virrata. "Millaista toimintaa toivoisitte hankkeeltamme? Mikä toisi iloa arkeenne?" kysyimme. "Päästä keilaamaan", ehdotti ensimmäinen. "Katsoa leffoja", jatkoi toinen. "Johan sitä joutaisi välillä muutakin tehdä."

Samaan aikaan sohvilla Keltsu-tiimimme uusi vahvistus Ulla opetti virkkaamisen alkeita. Myöhemmin tilan täytti Hatsalan kuvaamataitopainotteisten 8.-luokkalaisten nuorten luova energia ja ideointivimma. He taiteilevat seinillemme taidetta opettajansa Jaanan ohjauksessa. Ihanaa!

Keltsu todella tuntui olohuoneelta. Lämminhenkiseltä. Värikkäältä. Yhteiseltä. Keltsusta todella on sellaiseksi. Tehdään siitä sellainen. Yhdessä. Tulethan sinäkin. Kahville. Repeä moikkaamaan ja rapsuttamaan. Miettimään, mitä meillä on Sinulle antaa ja mitä Sinulla olisi toimintaamme ja arkeensa valonsäteitä kaipaavalle antaa.  

Viikonlopun olin luonnossa suppilovahveroitten, kantarellien, puolukoitten, sammaleiden, jäkälien, tyynen järvenpinnan, käkkärämäntyjen ja auringonsäteiden lumoissa. Tunsin suurta rauhaa ja onnea. Tunnetta täydensivät ensimmäisen Keltsu-viikon kohtaamiset, katseet, tunnelma. Ja kädelleni lennähti perhonen.



                                                                      ***

TÄLLÄ VIIKOLLA

Repe-koira ja Eeva keskiviikkona kello 10-11.30

aloittaa kahden vapaaehtoisen ohjaama
lautapelikerho torstaina 28.9. kello 10-12



                        ***
Sirkkulanpuiston nopean toiminnan joukot 2017-2019
Kohtaamispaikka Keltsu
Haapaniemenkatu 32b
aukiolot ti, ke ja to klo 10-13

















maanantai 18. syyskuuta 2017

YKSIKIN TÄHTI VOI RIKKOA PIMEÄN Mari Ahtiainen





"Yksikin tähti voi rikkoa pimeän." Tämä Maija Paavilaisen aforismi on pyörinyt päässäni pitkän aikaa. Uskon siihen. Se tuntuu todelta. Toivoa antavalta. Se kiteyttää sen, mitä lähdemme Sirkkulanpuiston nopean toiminnan joukot -hankkeessamme viemään eteenpäin.

Sen myös henkilökohtaisesti allekirjoitan. Omassa elämässäni on tapahtunut myllerryksiä, ja välillä valoa on ollut vaikea nähdä. Ystävien ja lähimpien pienet, yksittäiset eleet ja kädenojennukset ovat toimineet pitkospuina ja tähtinä - kantaneet ja antaneet valonkipinöitä:

viikonloppu ystävän mökillä vadelmia poimien ja maailmaa parantaen
   yhdessä neulominen
       pussillinen kuivattuja sieniä kotiovelle tuotuna
metsäretket Puijon kuusten katveeseen
     television lainaaminen ja asentaminen
         viesti: "Varasin kaksi lippua VB:n runoiltaan. Mennään!"
keltainen kukkakimppu
       postikortti, joka jääkaapin ovessa muistuttaa: "---Olet riittävän vahva
                                                                                     elämään omaa unelmaasi todeksi."
hetket tee- tai kahvikupposen äärellä, kun todella tuntee, kuinka toinen on läsnä,
                                                                                                                  kuuntelee,
                                                                                                                  välittää.
                                                                                         

Pieni on suurta. Yksittäisenkin tähden valo riittää rikkomaan pimeän.

Näitten tähtien syttymiseen ja loisteeseen myös hankkeessamme uskomme. Huomenna toimitilamme "Keltsun" ovet avautuvat. Jo tänään sisään asteli lempeäsilmäinen nainen, joka kertoi kuulleensa hankkeesta ja haluavansa tulla mukaan toimintaan. "Voisinkohan pitää täällä kuvataidetuokioita? Tai käsityökerhoa? Tykkään niin neuloa sukkia. Voisin myös viedä halukkaita museoon tai kaupunginorkesterin konserttiin." Lumoutuneena ja melkein sanattomana kuuntelin naista. Ihanaa!

Juuri näin pimeä rikkoutuu ja valo lisääntyy, kun pienet, yksittäiset tähdet syttyvät ja tulevat esiin. Kun ihminen löytää ihmisen luo. Kohtaa. Antaa hetken ajastaan. On läsnä. Välittää.

Mikä olisi sinun tähtesi?

            ***

Sirkkulanpuiston nopean toiminnan joukot 2017-2019
Haapaniemenkatu 32b
avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin
kello 10 - 13