Keskiviikkona ilmestyneessä Viikkosavossa oli mukava juttu hankkeestamme. Sen oli lukenut myös ihana Eeva, joka astui Keltsuumme kertomaan, kuinka oli innostunut lehtijutusta ja haluaisi tulla mukaan toimintaamme Repe-koiransa kanssa. Eeva ja Repe ovat kouluttautuneet sosiaalipedagogiseen koiratoimintaan, jossa työskennellään koiran avustamana yksilön tai ryhmän sosiaalisen, psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Toiminta voi olla konkreettista työskentelyä koiran kanssa, muuta työskentelyä koiran läsnä ollessa tai työskentelyä, jossa peilataan asioita koiran kautta. Koira toimii ohjaajan työparina ja ryhmän jäsenenä.
Repestä tulkoon Keltsumme maskotti ja hankkeemme periaatteita luontaisilla avuillaan edustava symboli: eheyttävä, rohkaiseva, osallistava, tukeva, ilahduttava, luottamusta ja yhteenkuuluvuutta lisäävä. Tänään Repen häntä vaan huiskui, kun se tutustui nuuhkien Keltsumme jokaiseen nurkkaan - ja antoi selvästi hyväksyntänsä sisustusvalinnoillemme. Repe ja Eeva tulevat keskiviikkona 27.9. kello 10 ensimmäistä kertaa tutustumaan kävijöihin. Toivotamme heidät sydämellisesti tervetulleiksi! Samoin kuin Sinutkin!
Torstaina pitikin oikeasti olla tarkkana, että kahvia riittää. Jalkauduin (etsivä nuorisotyö Vinkkelin) Teemun ja Tuijan kanssa kaupungille jututtamaan ihmisiä, infoamaan Keltsusta ja pyytämään sinne kahville. Pikku hiljaa ovi alkoikin käydä, pöydän ympärillä olevat tuolit täyttyä, puheensorina virrata. "Millaista toimintaa toivoisitte hankkeeltamme? Mikä toisi iloa arkeenne?" kysyimme. "Päästä keilaamaan", ehdotti ensimmäinen. "Katsoa leffoja", jatkoi toinen. "Johan sitä joutaisi välillä muutakin tehdä."
Samaan aikaan sohvilla Keltsu-tiimimme uusi vahvistus Ulla opetti virkkaamisen alkeita. Myöhemmin tilan täytti Hatsalan kuvaamataitopainotteisten 8.-luokkalaisten nuorten luova energia ja ideointivimma. He taiteilevat seinillemme taidetta opettajansa Jaanan ohjauksessa. Ihanaa!
Keltsu todella tuntui olohuoneelta. Lämminhenkiseltä. Värikkäältä. Yhteiseltä. Keltsusta todella on sellaiseksi. Tehdään siitä sellainen. Yhdessä. Tulethan sinäkin. Kahville. Repeä moikkaamaan ja rapsuttamaan. Miettimään, mitä meillä on Sinulle antaa ja mitä Sinulla olisi toimintaamme ja arkeensa valonsäteitä kaipaavalle antaa.
Viikonlopun olin luonnossa suppilovahveroitten, kantarellien, puolukoitten, sammaleiden, jäkälien, tyynen järvenpinnan, käkkärämäntyjen ja auringonsäteiden lumoissa. Tunsin suurta rauhaa ja onnea. Tunnetta täydensivät ensimmäisen Keltsu-viikon kohtaamiset, katseet, tunnelma. Ja kädelleni lennähti perhonen.
***
TÄLLÄ VIIKOLLA
Repe-koira ja Eeva keskiviikkona kello 10-11.30
aloittaa kahden vapaaehtoisen ohjaama
lautapelikerho torstaina 28.9. kello 10-12
***
Sirkkulanpuiston nopean toiminnan joukot 2017-2019
Kohtaamispaikka Keltsu
Haapaniemenkatu 32b
aukiolot ti, ke ja to klo 10-13


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti