Otsikon sitaatti on Minna Canthilta, tasa-arvotyön pioneerilta. Hän esitti tämän tärkeän kysymyksen Kirjeitä Kuopiosta -jutussaan, joka julkaistiin Keski-Suomi -lehdessä 19.12.1885. Tänään, 133 vuotta myöhemmin tasa-arvonpäivänä, kysymys on yhä ajankohtainen ja haastaa pohtimaan, millä tolalla näitten suurien teemojen toteutuminen on yhteiskunnassamme.
Naisten asema on mennyt huimasti eteenpäin, ja Suomi onkin maailman tasa-arvoisimpia maita. Naiset ovat täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä, eikä kukaan enää hämmästele naisjohtajia tai kyseenalaista naisten kouluttautumista, oman elantonsa tienaamista tai sinkkunaisten kykyä elää itsenäisesti ja riippumattomasti. Viime vuonna alkaneen #metoo-kampanjan myötä naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä on noussut puheenaiheeksi ja alleviivannut naisten itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa. Olemme siis ottaneet suuria harppauksia, mutta yhä on paljon tehtävää, eikä tasa-arvon myytti saa sokaista silmiämme: yhä naisen euro on pienempi kuin miehen, yhä lähes puolet suomalaisista naisista on kokenut väkivaltaa, yhä monet naiset elävät alisteisessa asemassa eivätkä uskalla nousta anturan alta, yhä kirkkokuntien sisällä kiistellään siitä, onko naisella oikeus olla pappina tai astua alttarin sisäpuolelle, yhä moni nainen vaikenee tai vaiennetaan.
Myös yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumiseen on vielä pitkä matka ja paljon työsarkaa. Samaisessa Kirjeitä Kuopiosta -jutussaan Minna Canth toteaa: "Pahin epäkohta, joka varsinkin suuria kulturimaita uhkaa mitä kauheimmalla mullistuksella, on se vika yhteiskunnallisessa järjestelmässä, jonka kautta suuret omaisuudet kiertyvät muutamain yksityisten haltuun, jota vastaan suuri enemmistö saa kärsiä puutetta ja kurjuutta. Ainoa keino tuon kipeän kysymyksen rauhalliseen ratkaisemiseen on, että vähemmistö tämän epäkohdan olosuhteissa huomaa vääryydeksi ja vapaaehtoisesti luopuu niistä eduista, jotka se toisten kustannuksella on itselleen saavuttanut. Mutta sitä ihmisen tavallinen itsekkäisyys estää heitä tekemästä." Minna Canth lienee moneen kertaan kääntynyt haudassaan huomattuaan, kuinka yhä kipuilemme tämän saman "yhteiskunnallisen vian" kanssa emmekä saa sitä korjattua tai edes tämän sairaan kehityskulun suuntaa kääntymään: maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä!
Minna Canth paheksui köyhien auttamisen olemista armeliaisuuden varassa: "Köyhyyttä armeliai-suuden kautta ei poisteta. Apu on vaan hetkellinen ja harvoin semmoisenakaan riittävä. Vaikka nykyaikana armeliaisuutta harjoitetaan suurimmassa määrässä, köyhyys kuitenkin kasvamistaan kasvaa." Sama paheksuttaa ja pistää vihaksi tänäänkin. Yhteiskunnan hyvinvoinnin mittarin tulisi olla se, kuinka heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta! Tasa-arvo ja vapaus jäävät vain juhlapuheitten sanahelinäksi ja utopiaksi niin kauan, kun priorisoimme talouskasvun vuosi toisensa jälkeen tärkeimmäksi tavoitteeksi ja käännämme selkämme ja suljemme silmämme heikoimmassa asemassa olevien hädältä.
Vaikka heikko-osaisten auttamisen ei tulisi olla armeliaisuuden varassa, on kuitenkin ilahduttavaa ja ihanaa nähdä, kuinka yhä useampi on kiinnostunut vapaaehtoistyöstä. Viime tiistaina oli kirjastolla Vapaaehtoistyön info, jossa mekin olimme Keltsuamme esittelemässä. Jo seuraavana päivänä kaksi infossa ollutta ilmestyi Keltsuun ja tarjoutui vapaaehtoiseksi. Huomenna toinen heistä aloittaa tulemalla leipomaan kaurasämpylöitä ja valmistamaan makkarakeittoa. Jee! Myös moni paikallinen toimija/yritys on tullut mukaan: Julkulan leipomo lahjoittaa meille ylijäämäleivonnaisiaan. Vuorelan talli tarjosi meille unohtumattoman tallielämyksen veloituksetta. Samoin KalPa ja kaupunginteatteri ovat antaneet ilmaislippuja, Tahkon rinteet tuntuvia alennuksia, nimettömänä pysyttelevä taho kirjalahjoituksia, yksityiset ihmiset vaate- ja kodintekstiililahjoituksia jne. Kiitos! Kiitos! Kiitos!
Olen vilpittömän kiitollinen ja iloinen siitä, kuinka VAPAUS, TASA-ARVO JA RAKKAUS TOTEUTUVAT KOTOISASSA KELTSUS-SAMME. Jokaisella on vapaus olla sellainen kuin on ja oikeus tulla nähdyksi ja lämpimästi kohdatuksi. Vapaaehtoisten joukko kasvaa, kävijöitä on päivittäin keskimäärin 25, uusia toimintoja syntyy melkein lennosta, kun niitä saa ja uskaltaa turvallisessa ilmapiirissä ehdottaa. Kun me perjantaina joogan loppurentoutuksessa makasimme vilttien alla kuunnellen hengitystämme ja irrottautuen kaikista jännityksistä, peloista ja huolista, Keltsun täytti käsinkosketeltava rauha. Siinä hetkessä, "sisaruspedin" hengityksen virtauksessa, olimme täydellisen vapaita kaikesta ulkopuolisesta. Lilluimme puhtaassa Olemisessa ja Tyyneydessä. Rakkaudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti