On elokuun viimeinen perjantai ja säätiedotus on luvannut epävakaista ilmaa. Olen saanut kutsun Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksen hallituksen jäsenenä lähteä Nopean toiminnan joukot- hankkeen järjestämälle Koski-laivaristeilylle Karhonsaareen. Pakkaan reppuun varalta mukaan keltaisen sadetakin, virittelen aivoihini roppakaupalla iloista mieltä sekä positiivista asennetta ja hyppään pyörän kyytiin kohti matkustajasatamaa. Retki on siitä erityinen, että tiedän kuutisen vuotta kestäneiden luottamustehtävieni tässä yhdistyksessä tulevan nyt päätökseen. Olen nimittäin saanut kyseisestä hankkeesta projektityöntekijän paikan ja aloittaisin työni heti syyskuussa!
Onkohan tulossa paljon ihmisiä mukaan, ketä kohtaisin, mitä
sanoisin, miten minä etukäteen valmistautuisin? Ajatukset seilailevat päässäni
ylittäessäni Särkiniemen siltaa. Harmaita pilviä kelluu yhä Kallaveden yllä,
kun ohitan pyörälläni Kuopionlahden tuttuja maisemia. Kuitenkaan ei sentään
sada, vaikka ei aurinkokaan valollaan yhtään haittaa luontoretkellä tekisi. Minua hieman jännittää, kun lukitsen pyörän ja
huomaan, miten paljon ihmisiä on kerääntynyt kuin kehämäisesti rantaan odottamaan
ankkurin nostoa ja pääsyä matkaan. Nopeasti laskien laivan luona rennosti
hengailee ainakin 40 ihmistä hyväntuulisessa puheensorinassa keskenään. Ovatko
nämä kaikki todella lähdössä mukaan? Näin iso joukkoko on se porukka, kenen
parissa alkaisin työskennellä kohtaamispaikka Keltsussa?
Tervehtiessäni ihmisiä huomaan useammat tutut kasvot;
siellähän on eräs ihminen, kenen kanssa olen aiemmin jutellut hänen elämänsä
mutkaisista poluista silloin tällöin hänen etunimeään tietämättä. Ja kappas
yksi jos toinenkin henkilö osoittautuu minulle ”ennestään tutuksi juttuseuraksi”
Kuopion kaduilla ja kuppiloissa. Nämä ovat olleet niitä tärkeitä, minulle
merkityksellisiä aitoja kohtaamisia, jolloin on saanut nähdä ihmisen ilman
naamioita ja kuulla aitoa kokemuksen ääntä ilman kaunistelua liittyen muun
muassa siihen, miltä tuntuu olla ja elää yhteiskunnan laitamilla jatkuvassa
epävarmuudessa sen suhteen, mitä hankaluuksia seuraavaksi elämä tuo tullessaan.
Tai siihen, miten täällä oikein saa olla ja elää vapaasti tai toteuttaa itseään,
kun ei tahdo mahtua yhteiskunnan tarjoamiin malleihin hyvästä ja tuottavasta
ihmiselämästä eikä näin ollen löydä paikkaansa tässä ”kapitalistisessa kylmässä
rahaan ja omistamiseen uskovassa koneistossa laisinkaan”. Nämä keskustelut ovat
aina onnistuneet avartamaan ihmiskuvaani ja olen saanut käsitystä
inhimillisyyden moninaisuudesta. Nautin keskusteluista niin sanottujen
tuntemattomien kanssa. Nämä keskustelut ovat olleet kuin ”vettä myllyyn” opiskellessani
sosiaalipolitiikkaa, kun kiinnostukseni eritoten sosiaalisia ongelmia ja niiden
taustoja kohtaan syveni. Ne ovat tuoneet elämään paljon pohdiskelua ja perspektiiviä
ja kasvattaneet minusta myötätuntoisempaa ihmistä.
En siis missään nimessä halua nostaa itseäni jalustalle tai
ylpeillä tekemisilläni. En nauti egon parrasvaloissa paistattelusta. Olen
kuitenkin kuin sattuman kaupalla jostain merkillisestä syystä ollut osalle
näistä ihmisistä joskus se kuuleva korva, kun muita ei ole lähistöllä ollut. Hämmästyn
hetkessä ”kaiken tarkoituksesta” ja tuttuudesta. Siitä mystisestä tunteesta,
jolloin kokee olevansa kuin kirjoitetussa sadussa tai ohjatussa elokuvassa.
Meinaan siis sitä voimallista tunnetta, kun kaikki sujuu omalla painollaan kohti
hämmästyttävää yhteyttä, joka omasta mielestä tuntuu kuin ennakkoon juuri
oikeaan aikaan ajoitetulta, tarkoituksella puhkeavalta kukkaselta tähän
elämänlankaan juuri nyt. Sanottakoon sitä vaikka erittäin onnekkaaksi yhteensattumaksi,
joka johdatteli takaisin näiden ihmisten äärelle, heidän tarinoidensa luo. Koen
kiitollisuutta ja ymmärrän ettei minun tarvitse esittää mitään, ei päteä
millään vaan olla oma itseni eikä yrittää mitään muuta. Vaikka työtehtävän
kuvaani kuuluu projektin hallinta, voin luottaa siihen, että asiat sujuvat ja elämä
kantaa kuten tähänkin asti. En ole työssänikään yksin vaan ympärilläni on
mahtavia tyyppejä.
Viimeisetkin jännityksen rippeet haihtuvat kuin pilvet auringon
edestä keskellä virtaavaa raikasta Kallavettä. Ihastelemme ääneen, miten
kauniin näytöksen luonto meille tarjoaa laivan kannelta. Hetkessä huomaamme
joutsenpariskunnan lipuvan suloisessa rauhassaan pitkin veden pintaa ja kohta
pääsemme perille. Laivamatka sujui mallikkaasti ja saavumme perille Karhoon.
Ohjeistus laivan kannella menee ohi osalta joukkoa tuulen tuiverruksen takia.
Kun olemme saaneet pyörätuolissa istuvan ihmisen avustettua laivasta, lähdemme
kohti läheisintä nuotiopaikkaa.
Laskimme, että laivasta poistui yli 50 ihmistä ja tapaamme nuotiopaikalla vain puolet. Lähdemme etenemään polkua metsän läpi kohti toista nuotiopaikkaa. Joku risteilijöistämme tulee innoissaan vastaan ja kertoo isoon ääneen löytäneensä pahkan pakuria puusta! Toinen on noukkinut mukaansa kasan sieniä. Tämä on todellakin ”nopean toiminnan joukot” ajattelen ja naurahdan ääneen. Kolmas kulkee pitemmältä polkua vastaan korissaan hänelläkin sieniä ja kertoo muiden menneen kohti kauempaa nuotiota. Sieltä väki löytyy täynnä tarmoa tulen sytytyspuuhissa. Ohjaamme heitä takaisin lähemmälle tulipaikalle, koska pyörätuolissa oleva henkilö ei pääse ketterästi läpi metsän kulkemaan eikä ketään ole tarkoitus jättää pois porukasta. Kuuluu yksi kirosanan sisältävä vastalause ja tekeillä olevaa tulta aletaan saman tien porukalla sammuttaa. Kaikki tapahtuu hyvässä hengessä yhdessä toimien ja lähdemme etenemään takaisin päin pitkin metsää.
Mietin mitä kaikkea tämä hanke voi tarjota ja tarjoaa, miten laajasti se voi monipuolisuudellaan kohderyhmän ihmiseen vaikuttaa. Tutkitusti esimerkiksi luonnossa oleskelu ja liikkuminen lisäävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Luonto auttaa palautumaan stressistä ja unohtamaan arjen huolet sekä parantaa mielialaa. Luonnon tarjoamat mitattavat vaikutukset ilmenevät muun muassa verenpaineen alenemisena ja sydämen sykkeen tasoittumisena. Luonto vaikuttaa myönteisesti myös sitä kautta, että se saa ihmiset liikkumaan ja tarjoaa mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Luontoympäristöllä on kuulemma kuitenkin ulkoiluseuraa suurempi merkitys emotionaaliseen eli tunneperäiseen hyvinvointiin. Mikä ihanan luova ympäristö kaikille aisteille!
Savun tuoksu leijailee lähestyessämme määränpäätä. Kuuluu vaimeana kitaran soittoa, joka voimistuu koko ajan, mitä lähemmäksi päästään palavaa tulta. Makkaroita on jo laitettu grilliritilälle nuotion päälle paistumaan. Miten kaikki onkaan sujunut niin mukavasti sovussa soljuen. ”En ilosta itke, en surusta itke, jos itken niin itken muuten vaan”, laulamme vierustoverin kanssa hiljakseen kuin kuiskaten, vapaaehtoisen soittaessa ja laulaessa. Musiikin kuuntelu vaikuttaa ihmisten mielialaan ja vireystilaan. Hyvän musiikin kuuntelemisen on todettu vapauttavan dopamiinia, mikä välittäjäaineena on yhteydessä myös parempaan motivaatioon. Paremman motivaation myötä myös oppiminen ja muistaminen tehostuvat musiikin kuuntelun myötä. Tunnelma nuotiolla on hilpeä ja hyväntahtoinen. Kaikki saavat olla vapaasti, omalla tavallaan. Kun on aika lähteä paluumatkalle; kaikki ovat hetkessä kuin taikaiskusta takaisin nätisti laivassa. Olipa onnellinen ja mukava matka. Useammat ihmiset laivan kannella hehkuvat iloa ja kertoilevat ääneen, miten sää suosi ja oli niin hyvä reissu! Ihmiset ovat selkeästi hyvällä tuulella ja mielialalla. Jospa pääsemme pian uudestaan yhdessä luontoon, kuulen jonkun sanovan. Tämän tekstin aihe oli kirjoittaa minusta. Mielestäni siitä on parempi ottaa selvää itse kullakin. Uskon, että olemme itsellemme myös kuin tuntematon autiomaa ja tutkimaton polku. Voimme oppia tutustumaan, löytää uutta ja merkityksellistä ja tuntemaan toisiamme kasvokkain kaikista aidoimmin vuorovaikutuksen tilanteessa. Nähtäväksi jää, kenet löydämme.
Ystävällisin terveisin: Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti