KATSEET KAUNIIT, LÄMPIMÄT JA LEMPEÄT KANTAVAT, VAHVISTAVAT JA VALAISEVAT Mari Ahtiainen

Lauantaina kävin VB-valokuvakeskuksessa kuuntelemassa Henry Räsäsen runoesityksen Elon maljasta juovu - ihmisyyden ihmettelyä suomalaisen runouden hehkussa. Kun runoesitys alkoi, vielä hetkeä aiemmin ollut kiire lakkasi. Lausujan intensiivinen tulkinta vei mukanaan, ja kyyneleet alkoivat virrata poskilleni:

      Mua pelottaa, mua pelottaa,
      mua pelottaa tämä erämaa,
      mua pelottaa nämä ihmiset,
      nämä katsehet
      niin oudot ja kylmät ja kylläiset.


Mieleeni nousi elävästi, kuinka nuorena kirjoitin tämän Eino Leinon Mua pelottaa -runon ensimmäisen säkeistön päiväkirjaani.

Muistan, miten vahvasti silloin tuntui, ettei kukaan ymmärrä eikä näe minua.  Että maailma pelottaa. Että maailmassa on niin paljon kylmyyttä ja julmuutta. Miehet käsittämättömiä ja oman paikan löytäminen niin vaikeaa.

Muistan Dominon samettiset penkit. Happy hourit ja viiden markan tuopit. Istuin rokkipuolella noita viiden markan tuoppeja kiskomassa ja itkin lohduttomasti. Viereeni tuli Anna, jonka kanssa olimme samalla luokalla lukiossa. Tilitin hänelle ahdistustani. Anna pani kätensä poskilleni, katsoi sinisillä silmillääm lämpimästi ja sanoi: "Mari, tuo on Weltschmerziä. Maailmantuskaa. Se on universaalia. Mun mummo puhui siitä ja sanoi, että se kuuluu nuoruuteen." 

Weltschmerz. Sana maistui lohdulliselta. Weltschmerz. Maailmantuska. Makustelimme tuota sanaa. Toistelimme sitä. Itkimme. Halailimme.  Jaoimme syvimpiä tuntojamme, pimeimpiä pelkojamme. Tulimme kuin sisariksi.

En osaa mitään muuta sanaa saksaksi, mutta tuon sanan muistan aina. En ole nähnyt Annaan melkein kahteenkymmeneen vuoteen, mutta tuon hetken ja yhteytemme muistan aina. 

Maailmantuskaa olen toki tuntenut tuon varhaisaikuisuudenkin jälkeen aika ajoin. Olen kuitenkin ollut onnekas, kun minulla on ollut pääosin valoisa ja vähäkivinen tie ja elämässäni ihmisiä, joille sisimpääni jakaa. Joitten katseessa on lämpöä. Jotka minut kohtaavat. Jotka minua rakastavat.

Huoli on niistä, joitten maailmantuska ei ole vain hetkittäistä vaan lähes jatkuvaa. Niistä, jotka eivät tunne tulevansa kohdatuiksi.  Niistä, jotka kohtaavat outoja ja kylmiä katseita päivittäin.

  
     En tunne ma muita, en itseäin.
     Miten outojen joukkoon ma jouduinkin näin?
     Toki jossakin muualla parempi ois?
     Kun huoata vois
     tai nukkua, nukkua nuorena pois!

     Oi, vieraita oomme me ihmiset
     kuin eri tähdillä syntynehet,
     kuka kotoisin kuuhuen helmasta on,
     kuka auringon,
     kuka aivan, aivan on koditon.


Olen ollut asiointiapuna kahdelle Keltsussa kävijällemme. Sydäntä kylmääviä, syvältä riipaisevia kokemuksia minullekin, kun olen huomannut, kuinka he ovat tulleet kohdelluiksi ja kohdatuiksi - kohtaamattomiksi - jopa nöyryytetyiksi. Toisen resuista habitusta katsottiin päästä varpaisiin ja tultiin töykeästi ja useampaan kertaan tiedustelemaan: "Milläs asialla sitä ollaan?" (-Sydänkohtauksen saanutta kumppania katsomassa.) Toista, hädissään ja sokissa olevaa, ei otettu edes hetkeksi vastaan päivystysajalla, vaan hän joutui odotusaulassa toisten kuullen selittämään virkailijalle kipeän ja arkaluontoisia yksityiskohtia sisältävän tilanteensa.

Katseet oudot, kylmät ja kylläiset satuttavat, lannistavat ja mitätöivät.
Katseet kauniit, lämpimät ja lempeät kantavat, vahvistavat ja valaisevat.
Jokainen kaipaa ja ansaitsee lämpöä! Jokainen kaipaa ja ansaitsee tulevansa kohdatuksi! Joka päivä mutta etenkin vaikeina hetkinä ja elämän kriisiytyessä.

Voimme jokainen valita tavan, jolla katsomme ja suhtaudumme toisiimme. Ohjelmoida silmämme ja itsemme näkemään toisemme samanarvoisina, tasavertaisina ihmisinä yhteisessä universumissamme.

Keltsussa tämä on periaatteistamme tärkein ja painokkain: Jokainen ovesta astuja on arvokas ja tärkeä ja ansaitsee tulla lämpimästi kohdatuksi.

Mistä on Keltsu tehty?

lämpimästä yhdessäolosta ( + konkreettisestikin lämmöstä: kävijöitä 20-30 päivittäin)
loputtomista pannullisista kahvia
puheensorinasta (välillä älämölöstä)
päivän lehdestä ja sen 10 kysymyksestä
Ullan musa- ja tietovisoista
kävijöistä kumpuavista toiveista ja ideoista (Mikä toisi arkeen mielekkyyttä ja valoa?), jotka pyrimme toteuttamaan ja löytämään niihin vapaaehtoisia vetäjiä/kanssakulkijoita
vapaaehtoisista, jotka tuovat mukanaan omia ideoita ja ehdotuksia toiminnan sisällöiksi

Toni vie halukkaita maanantaisin keilaamaan. Jani vie ison porukan tiistaina Vuorilammelle luontoretkelle ja nuotiotulille. Harri tulee keskiviikkona yleisön pyynnöstä toisen kerran vetämään stand upia ja osallistavaa improvisointia sekä vie torstaina halukkaat pelaamaan frisbeegolfia. Pekka on lupautunut viemään halukkaita keskiviikkoisin uimaan. Tero vie halukkaat pelaamaan salibandya 7.11. Anja ja Ipu tulevat ohjaamaan vaatteitten korjausompelua, kunhan saamme vesivahingon kylkiäisinä tulleet muoviseinät pois ompelukoneen tieltä. Suunnitteilla on myös retki hevostallille. Lisäksi Tuovi ohjaa yhä kankaanpainantaa, Ritva opettaa neulomaan ja virkkaamaan, Repe-koira ja Eeva vierailevat sekä Leenan ja Janeten ohjaamille  lautapelituokioille sovitellaan uusi, parempi ajankohta.

Uudet ideat, kävijät ja vapaaehtoiset: Olette tervetulleita!
Juuri S I N Ä olet sydämellisesti tervetullut.

PS: Ote torstaina Keltsun vieraskirjaan jätetystä tervehdyksestä:

PPS: Mua pelottaa Vesa- Matti Loirin esittämänä (Varaa Nessuja):

https://www.youtube.com/watch?v=T0BHvfCgmqc

"KATSOS NYT, KUINKA SYNTYY AATOKSESTA AATOS JA SANASTA SANA" Mari Ahtiainen

"Haluaisin laittaa lasit päähän, mutta en voi, kun en malta lopettaa tätä neulomista," totesi tänään Keltsussa nainen, joka otti puikot käteensä kuuden vuoden tauon jälkeen ja hurahti taas joustinneuleen ihmeelliseen maailmaan. Palautin hänen mieleensä, kuinka luodaan silmukat, ja kertasin, kuinka lanka kierretään puikolle oikein- ja nurinneulomisessa. Siitä alkoi iloinen puikkojen kilinä. Kaksi oikein. Kaksi nurin. KATSOS NYT, KUINKA SYNTYY SILMUKASTA SILMUKKA.

Neulekerhomme ohjaaja Ritva vei samaa taitoa eteenpäin toiselle naiselle, jonka edelliset neulomiskokemukset ovat ala-asteelta, ja niin vaan alkoi silmukka silmukalta syntyä kaunis, viininpunainen kaulaliina - ja kasvoille levitä kaunis, säteilevä hymy. Minä osaan. Minä opin. Minä pystyn.

Samaistuin näiden naisten tuntemuksiin. Samalla tavalla sitä itsekin löytää välillä uudestaan asioita, jotka on luullut kadottaneensa. Joita ei usko enää osaavansa.  Silloin pienikin toisen jeesi voi synnyttää kipinän ja palauttaa uskon omiin kykyihin.

Samalla tavalla voi innostua jostain kokonaan itselle aiemmin vieraasta asiasta, kun toinen sen pariin saattaa. Ottaa mukaan. Näyttää mallia. Kannustaa.

Itse opettelin neulomaan neljä vuotta sitten tätini ja enoni vaimon hellässä opetuksessa. Olin ollut melko vakuuttunut, että en voi oppia neulomaan kantapäätä. Että se yksinkertaisesti menee yli ymmärrykseni. Mutta niin vaan opin. Olimme viikon Lapissa. Päivisin vaelsimme. Iltaisin saunoimme ja uimme. Ja neuloimme. Silmukka silmukalta, kierros kierrokselta, vaihe vaiheelta - ja useitten erehdysten (ja purkamisten) kautta sukkani valmistuivat. Voi sitä riemun määrää! 

Olen tehnyt muutamat kymmenet villasukat sen jälkeen. Estetiikassa myöhemmät sukat voittavat Lapin-esikoiseni mennen tullen, mutta silti nämä ensimmäiset sukkani ovat kaikista rakkaimmat ja tärkeimmät. Ne synnyttivät uskon kädentaitoihini. Minä osaan. Minä opin. Minä pystyn. Ne muistuttavat kannustuksen ja lämmön voimasta. Ne palauttavat mieleen Lapin punaisen maaruskan. Henkevät keskustelut. Osallisuuden tunteen. Päivän vaelluksen jälkeisen autuuden, kun saa vatsan täyteen ruokaa ja pääsee järveen uimaan ja saunan lempeisiin löylyihin.

Tänään Keltsu oli auki 10:ttä päivää. Neulekerho starttasi ja jatkaa kahden viikon päästä  (Kiitos, Ritva <3). Huomenna kankaanpainantakerho kokoontuu toista kertaa ja alkaa syntyä tyynyliinoja, t-paitoja ja kauppakasseja (Kiitos, Tuovi <3). Huomenna Repe-koira tulee kolmatta kertaa huiskuttamaan häntäänsä ja ilahduttamaan suloisuudellaan (Kiitos, Repe ja Eeva <3). Torstaina lautapelikerhon kolmannella kerralla on vuorossa Rummikub (Kiitos, Janette ja Leena <3).  Lisäksi olemme käyneet yhdessä pelaamassa biljardia ja keilaamassa. Jokaisessa tekemisessä on ollut mukana myös ensikertalaisia - ja niin vaan on kipinä siirtynyt eteenpäin ja sytyttänyt liekkejä, kannustus kantanut ja synnyttänyt hymyjä.

Kiitos teille, ihanat vapaaehtoisemme, ajastanne ja tärkeitten oppimisen ja osallisuuden hetkien luomisesta.  Tervetuloa mukaan kaikki uudet! Viime viikolla saimme viestin mieheltä, joka tarjoutui asiointiavuksi sitä tarvitsevalle. Toinen on tiedustellut, olisiko keltsulaisissa innostusta unisieppareitten tekemiseen. KYLLÄ! Kolmas on kysynyt, voisimmeko toimia "koeyleisönä" hänen stand up -setilleen. KYLLÄ!

Jokaiselle vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneelle löytyy varmasti sopivankokoinen ja omien toiveitten mukainen tehtävä. Suunnitteilla on vielä ennen talven tuloa metsä- ja nuotioretkiä. Tulisitko tulia rakentelemaan ja tikkupullataikinaa valmistamaan? Kahvinmenekki on niin valtaisaa, että uusia käsiä kahvinkeittoon ja leipien voiteluunkin kaivataan. Vai tulisitko tietovisaa vetämään? Musavisaa johdattelemaan? Vai itse Keltsuumme musisoimaan? jne. jne. TERVETULOA!

Kävijöitä on ollut ilahduttavan paljon: keskimäärin 15 per päivä. Sana on kiertänyt. Viesti on mennyt eteenpäin. Kiitos teille, Keltsumme löytäneet ihanat kävijät, kun annatte hankkeellemme voimaa ja olette tehneet sen eläväksi. <3


KATSOS NYT, KUINKA SYNTYY KOHTAAMISISTA KOHTAAMISIA, HYVÄSTÄ HYVÄÄ JA OSALLISTAMISESTA OSALLISUUTTA, YHDESSÄOLOSTA  ILOA JA VALOA!

PS: Otsikon sitaatti on Aleksis Kiven kynästä. Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!

PPS: SAA JAKAA!