"EPÄRÖINNIN KYNNYKSELLÄ KYSY KUINKA PALJON ROHKEUTTA USKALLAT TÄNÄÄN JÄTTÄÄ KÄYTTÄMÄTTÄ" Hanna Heiskanen

”Epäröinnin kynnyksellä

kysy

kuinka paljon rohkeutta

uskallat tänään jättää käyttämättä?”

 (Tommy Tabermann)

"Rohkeus on uskallus tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta tai uhkailusta.

Fyysinen rohkeus on rohkeutta kohdata fyysistä kipua, kärsimystä tai kuoleman uhkaa, kun taas moraalinen rohkeus on kyky toimia oikein välittämättä vastustuksesta, häpeästä, skandaalista tai vähättelystä."

-Wikipedia-

Mitä rohkeus sinulle merkitsee?

Minä olen saanut olla todistamassa monenlaista rohkeutta täällä Keltsussa. Kohdannut ihmisiä, jotka antavat kasvot rohkeudelle.

Työntekijöiden, opiskelijoiden, vapaaehtoisten ja muiden yhteistyökumppaneiden rohkeutta, sydämet ja mielet avoimina ottaa vastaan jokainen tulija.

Tulijan rohkeus kohdata tämä vastaanotto.

Rohkeutta kohdata ihminen ihmisenä.

Riisua statukset, istua kuulemaan ja näkemään.

Inhimillisyys on käsin kosketeltavaa, hymyineen, nauruineen, suruineen, kyyneleineen.

Rohkeutta hymyillä kyynelten läpi, näyttää suru hymyn takaa, nauraa surusta huolimatta, antaa kyynelten tulla surussa, nauraa kun on hyvä olla.

Rohkeutta poistua mukavuusalueeltaan, kokeilla kykyjään, löytää itsestään taitoja joiden luuli jo kadonneen.

Muistan hetken elämässäni, jolloin minua rohkaistiin, niinkin näennäisesti pieneen kykyyn, kuin katsoa toista silmiin. Katse oli painunut ajan kanssa pois toisista, pois itsestään. Pois elämästä.

Mun sydän meinaa pakahtua, kun saan olla rinnalla näille ihmisille, jotka ovat rohkeampia kuin ehkä tietävätkään. Jokainen Keltsun kävijä antaa kasvot rohkeudelle.

Epäröinnin kynnykselläkin te kohtaatte pelkonne, kipunne, vastustuksen, vähättelyn.

Älkää ikinä unohtako, vähätelkö, hävetkö itseänne ja arvoanne.

Maailmassa riittää arvostelijoita, lokaan polkijoita ja ylenkatsojia. He eivät ole näitä Keltsun kasvoja.

Kun elämä itsessään jo osaa heittää lokaa niskaan, ihan meille jokaiselle, on raukkamaista vielä painaa lisää toisen päätä pinnan alle.

Näin joulun alla muistutetaan joka taholta lähimmäisenrakkaudesta. On keräykset, puurojuhlat ja monenmoista avustusta.

Näiden lisäksi meistä ihan jokainen voi vuoden jokaisena päivänä lahjoittaa jotain. Katseensa, hyväksynnän, palan rohkeutta ja rohkaisua.

Kiitos Sinulle päivittäinen kävijä, ohikulkija, epäröinnin kynnyksen ylittäjä, rohkeutesi käyttäjä. Sinä mahdollistat ja edistät sanomaamme Keltsussa.

Rauhallista joulun aikaa jokaiselle, saattakoot nämä sanat meidät kohti uutta vuotta.

”Joka tähtiä katselee, sitä enkeli suojelee

Joka taivaita tähyää, sitä enkeli ymmärtää

Joka tuulelta kyselee, sille enkeli hymyilee

Joka hetkeksi hiljentyy, sille enkeli ilmestyy”

LÄMMIN KIITOS KELTSU Kaisa Voutilainen

                                   Voi ystävät armaat, siis työntekijät, vapaaehtoiset ja kävijät!

Onpas ollut Sosionomi opiskelijalle kertakaikkisen antoisaa viettää kymmenen viikkoa kanssanne. Kuinka kummassa päädyinkään ensimmäiseen harjoitteluun tänne?  Kiitos sen lehtijutun, jossa Satu ja Sipsi kertoilivat tarinaansa. Katsokaapas kun minusta piti tulla lastentarhanopettaja, siksi minä opiskelemaan lähdin.  Mutten minä rukka nyt enää tiedä mikä minusta pitäisi tulla.

Enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Te olette huikeita tyyppejä ja teillä on niin paljon annettavaa. Minusta teidät pitäisi viedä lössinä meidän luokkaan kertomaan pari tarinaa. Minun piti oppia täällä asiakastyöstä, kohtaamisesta ja osallistamisesta. En tiedä opinko sen enempää kohtaamaan tai tarjoamaan mitään, mutta ainakin tulin itse kohdatuksi ja koin osallisuutta ja siitä voin kiittää vain teitä. Oppia sekin.

Haastan teidät osallistumaan vapaaehtoisten pitämiin toimintoihin ja tempauksiin avoimin mielin. Teillä olisi huikea mahdollisuus kokea ja testata kaikkea ilmaiseksi ja saatatte jopa olla sitä mieltä että se kannatti. Minäkin menin epämukavuusalueelleni, johon en varmasti olisi uskaltautunut ilman teitä ja pakko myöntää, että kivaahan se oli. Eli rohkaistuin kanssanne.

Pääasia kuitenkin on, että pidätte Keltsussa toisistanne jatkossakin huolta, niin työntekijät, vapaaehtoiset ja kävijätkin. Te kaikki olette huikeita just sellaisina kuin olette. Muutetaan asioita joita voidaan, eikä turmella omaa mieltä niillä asioilla joille ei mahdeta juuri sillä hetkellä kuitenkaan mitään. Oma asenne lopulta ratkaisee ja jokaisessa päivässä on jotakin hyvää jos vain haluamme sen nähdä.

Mutta yhtä kaikki, nyt virallinen osio eli harjoittelu on suoritettu.

Elossa ja vieläpä onnellinen, eli ei huonompi juttu.

Lämmin kiitos Keltsu! Nähdään pian.

             Kaisa

Täytyy myöntää että jää minulle harjoittelusta kyllä yksi huoli. Huoli koskee niitä kahvinkeittimiä, että kun jos ne työntekijät ei ehdi keittää sitä kahvia.  Niin voisikohan joku laittaa ne päälle, kun teidän haukankatseenne niihin tyhjiin pannuihin osuu?

 Kiitti!

HEI HEI MITÄ KUULUU? Ulla Särkkä

… Sä et tiedä miltä musta tuntuu..

Kun ihmisellä on paha olla sitä tahtoo käpertyä pieneksi pois kaikilta ja kaikesta. Ei jaksa vastata kysymyksiin. Muut ottaa päähän. Toivoo ettei kukaan tulisi kysymään mitään. Ei tänään.

Hyvä olo säteilee kauas. Jaksaa kuunnella ja kannustaa muitakin. Muuttuu, huvittavaa kyllä, itse juuri siksi, jota ei itse jaksaisi kuunnella huonossa olossa ja mustassa fiiliksessä. Hyvänä päivänä on paljon hyviä aikeita. Jopa pieniä unelmia jäljellä maailmassa jossa kaikki revitty alas moneen kertaan. Kun on eletty monen ihmisen elämä. Too much too soon..

Tässä reilun vuoden aikana olen kohdannut monia. Kauniita ja rohkeita. Rikkinäisiä. Murtuneita. Itsensä taas koonneita. Olen murtunut itsekin.  Ja koska murhe niinkuin ilokin on aina ihmisen kokoinen, niin usein tarvitaan vaan se kuuleva korva. Lämmin hymy. Ymmärrys syntyy kyllä. Ei tarvitse olla spesialisti. Ei tarvitse tarjota ratkaisua tai pelastaa maailmaa sillä istumalla, kunhan vaan olet olemassa siinä hetkessä. Sille toiselle.

Ollaan ihmisiksi laulaa Juicekin. Ollaan toisillemme. Joku jaksaa tänään paremmin kuin joku toinen. Ollaan olemassa molemmille.

PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME :)
Juice Leskinen: Ollaan ihmisiksi https://www.youtube.com/watch?v=s5uWFIjKtzU

TYÖHARJOITTELUSSA KELTSUSSA Henna Ojala

Sosionomiopintojen toinen harkka on plakkarissa ja fiilis on hyvä. On ollut suuri ilo ja kunnia saada työskennellä Keltsussa. Työn monipuolisuus ja spontaanius ovat yllättäneet minut positiivisesti. Keltsun väki on ottanut minut kaikin puolin hienosti vastaan. En olisi osannut kuvitellakaan millaisia luottamuksen osoituksia olen saanut, miten mahtavia ihmisiä olen tavannut ja miten mielenkiintoisia keskusteluja käynyt. Kiitos niistä! Kohtaaminen isolla K:lla on Keltsun parasta antia. Kohtaamisen tärkeyden aion viedä mukanani, kun lähden omiin töihini. Ammatillisesti olen kasvanut huimasti ja saanut valtavasti uusia näkökulmia.

Keltsussa meillä kaikilla on omanlaisemme tausta, mutta tänne mahtuu erilaisuus ja sen hyväksyminen tekee meistä samanlaisia. Olen iloinen, että minut on hyväksytty sellaisen kuin olen, eikä minun ole tarvinnut todistella mitään. Riitän tällaisena kuin olen. Keltsu tuntuu paikalta, johon olen tervetullut ja jossa on hyvä olla.

Jos harkitset Keltsua harkkapaikaksi tai mietit, tulisitko vapaaehtoiseksi, kannattaa käydä tutustumassa paikkaan avoimien aukiolojen aikana. Silloin saat parhaimman käsityksen Keltsun olennaisimmasta osasta eli kohtaamisesta. Ilmapiiri onkin aivan erityisen lämmin ja hyväksyvä. Tosin tunnelma vie mennessään ja kannattaa olla varovainen, sillä ennen kuin huomaatkaan, sinut on jo valjastettu pitämään heijastinpajaa tai pyydetään mukaan syysretkelle. Olipa sitten oma panoksesi Keltsun toimintaan millainen hyvänsä, lupaan, että hauskoja hetkiä on luvassa.

Tää lähtis nyt takaisin omiin töihin, mutta toivon ehtiväni vielä toisinaan Keltsuilemaan.

Toivon nyt ja aina kaikille Keltsulaisille hyvää.

terveisin,

Henna

MIKÄ IHANAN LUOVA YMPÄRISTÖ KAIKILLE AISTEILLE Tiia Turunen

On elokuun viimeinen perjantai ja säätiedotus on luvannut epävakaista ilmaa. Olen saanut kutsun Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksen hallituksen jäsenenä lähteä Nopean toiminnan joukot- hankkeen järjestämälle Koski-laivaristeilylle Karhonsaareen. Pakkaan reppuun varalta mukaan keltaisen sadetakin, virittelen aivoihini roppakaupalla iloista mieltä sekä positiivista asennetta ja hyppään pyörän kyytiin kohti matkustajasatamaa. Retki on siitä erityinen, että tiedän kuutisen vuotta kestäneiden luottamustehtävieni tässä yhdistyksessä tulevan nyt päätökseen. Olen nimittäin saanut kyseisestä hankkeesta projektityöntekijän paikan ja aloittaisin työni heti syyskuussa!

Onkohan tulossa paljon ihmisiä mukaan, ketä kohtaisin, mitä sanoisin, miten minä etukäteen valmistautuisin? Ajatukset seilailevat päässäni ylittäessäni Särkiniemen siltaa. Harmaita pilviä kelluu yhä Kallaveden yllä, kun ohitan pyörälläni Kuopionlahden tuttuja maisemia. Kuitenkaan ei sentään sada, vaikka ei aurinkokaan valollaan yhtään haittaa luontoretkellä tekisi.  Minua hieman jännittää, kun lukitsen pyörän ja huomaan, miten paljon ihmisiä on kerääntynyt kuin kehämäisesti rantaan odottamaan ankkurin nostoa ja pääsyä matkaan. Nopeasti laskien laivan luona rennosti hengailee ainakin 40 ihmistä hyväntuulisessa puheensorinassa keskenään. Ovatko nämä kaikki todella lähdössä mukaan? Näin iso joukkoko on se porukka, kenen parissa alkaisin työskennellä kohtaamispaikka Keltsussa? 

Tervehtiessäni ihmisiä huomaan useammat tutut kasvot; siellähän on eräs ihminen, kenen kanssa olen aiemmin jutellut hänen elämänsä mutkaisista poluista silloin tällöin hänen etunimeään tietämättä. Ja kappas yksi jos toinenkin henkilö osoittautuu minulle ”ennestään tutuksi juttuseuraksi” Kuopion kaduilla ja kuppiloissa. Nämä ovat olleet niitä tärkeitä, minulle merkityksellisiä aitoja kohtaamisia, jolloin on saanut nähdä ihmisen ilman naamioita ja kuulla aitoa kokemuksen ääntä ilman kaunistelua liittyen muun muassa siihen, miltä tuntuu olla ja elää yhteiskunnan laitamilla jatkuvassa epävarmuudessa sen suhteen, mitä hankaluuksia seuraavaksi elämä tuo tullessaan. Tai siihen, miten täällä oikein saa olla ja elää vapaasti tai toteuttaa itseään, kun ei tahdo mahtua yhteiskunnan tarjoamiin malleihin hyvästä ja tuottavasta ihmiselämästä eikä näin ollen löydä paikkaansa tässä ”kapitalistisessa kylmässä rahaan ja omistamiseen uskovassa koneistossa laisinkaan”. Nämä keskustelut ovat aina onnistuneet avartamaan ihmiskuvaani ja olen saanut käsitystä inhimillisyyden moninaisuudesta. Nautin keskusteluista niin sanottujen tuntemattomien kanssa. Nämä keskustelut ovat olleet kuin ”vettä myllyyn” opiskellessani sosiaalipolitiikkaa, kun kiinnostukseni eritoten sosiaalisia ongelmia ja niiden taustoja kohtaan syveni. Ne ovat tuoneet elämään paljon pohdiskelua ja perspektiiviä ja kasvattaneet minusta myötätuntoisempaa ihmistä. 

En siis missään nimessä halua nostaa itseäni jalustalle tai ylpeillä tekemisilläni. En nauti egon parrasvaloissa paistattelusta. Olen kuitenkin kuin sattuman kaupalla jostain merkillisestä syystä ollut osalle näistä ihmisistä joskus se kuuleva korva, kun muita ei ole lähistöllä ollut. Hämmästyn hetkessä ”kaiken tarkoituksesta” ja tuttuudesta. Siitä mystisestä tunteesta, jolloin kokee olevansa kuin kirjoitetussa sadussa tai ohjatussa elokuvassa. Meinaan siis sitä voimallista tunnetta, kun kaikki sujuu omalla painollaan kohti hämmästyttävää yhteyttä, joka omasta mielestä tuntuu kuin ennakkoon juuri oikeaan aikaan ajoitetulta, tarkoituksella puhkeavalta kukkaselta tähän elämänlankaan juuri nyt. Sanottakoon sitä vaikka erittäin onnekkaaksi yhteensattumaksi, joka johdatteli takaisin näiden ihmisten äärelle, heidän tarinoidensa luo. Koen kiitollisuutta ja ymmärrän ettei minun tarvitse esittää mitään, ei päteä millään vaan olla oma itseni eikä yrittää mitään muuta. Vaikka työtehtävän kuvaani kuuluu projektin hallinta, voin luottaa siihen, että asiat sujuvat ja elämä kantaa kuten tähänkin asti. En ole työssänikään yksin vaan ympärilläni on mahtavia tyyppejä.

Viimeisetkin jännityksen rippeet haihtuvat kuin pilvet auringon edestä keskellä virtaavaa raikasta Kallavettä. Ihastelemme ääneen, miten kauniin näytöksen luonto meille tarjoaa laivan kannelta. Hetkessä huomaamme joutsenpariskunnan lipuvan suloisessa rauhassaan pitkin veden pintaa ja kohta pääsemme perille. Laivamatka sujui mallikkaasti ja saavumme perille Karhoon. Ohjeistus laivan kannella menee ohi osalta joukkoa tuulen tuiverruksen takia. Kun olemme saaneet pyörätuolissa istuvan ihmisen avustettua laivasta, lähdemme kohti läheisintä nuotiopaikkaa. 

Laskimme, että laivasta poistui yli 50 ihmistä ja tapaamme nuotiopaikalla vain puolet. Lähdemme etenemään polkua metsän läpi kohti toista nuotiopaikkaa. Joku risteilijöistämme tulee innoissaan vastaan ja kertoo isoon ääneen löytäneensä pahkan pakuria puusta! Toinen on noukkinut mukaansa kasan sieniä. Tämä on todellakin ”nopean toiminnan joukot” ajattelen ja naurahdan ääneen. Kolmas kulkee pitemmältä polkua vastaan korissaan hänelläkin sieniä ja kertoo muiden menneen kohti kauempaa nuotiota. Sieltä väki löytyy täynnä tarmoa tulen sytytyspuuhissa. Ohjaamme heitä takaisin lähemmälle tulipaikalle, koska pyörätuolissa oleva henkilö ei pääse ketterästi läpi metsän kulkemaan eikä ketään ole tarkoitus jättää pois porukasta. Kuuluu yksi kirosanan sisältävä vastalause ja tekeillä olevaa tulta aletaan saman tien porukalla sammuttaa. Kaikki tapahtuu hyvässä hengessä yhdessä toimien ja lähdemme etenemään takaisin päin pitkin metsää. 

Mietin mitä kaikkea tämä hanke voi tarjota ja tarjoaa, miten laajasti se voi monipuolisuudellaan kohderyhmän ihmiseen vaikuttaa. Tutkitusti esimerkiksi luonnossa oleskelu ja liikkuminen lisäävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Luonto auttaa palautumaan stressistä ja unohtamaan arjen huolet sekä parantaa mielialaa. Luonnon tarjoamat mitattavat vaikutukset ilmenevät muun muassa verenpaineen alenemisena ja sydämen sykkeen tasoittumisena. Luonto vaikuttaa myönteisesti myös sitä kautta, että se saa ihmiset liikkumaan ja tarjoaa mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Luontoympäristöllä on kuulemma kuitenkin ulkoiluseuraa suurempi merkitys emotionaaliseen eli tunneperäiseen hyvinvointiin. Mikä ihanan luova ympäristö kaikille aisteille!

Savun tuoksu leijailee lähestyessämme määränpäätä. Kuuluu vaimeana kitaran soittoa, joka voimistuu koko ajan, mitä lähemmäksi päästään palavaa tulta. Makkaroita on jo laitettu grilliritilälle nuotion päälle paistumaan. Miten kaikki onkaan sujunut niin mukavasti sovussa soljuen. ”En ilosta itke, en surusta itke, jos itken niin itken muuten vaan”, laulamme vierustoverin kanssa hiljakseen kuin kuiskaten, vapaaehtoisen soittaessa ja laulaessa. Musiikin kuuntelu vaikuttaa ihmisten mielialaan ja vireystilaan. Hyvän musiikin kuuntelemisen on todettu vapauttavan dopamiinia, mikä välittäjäaineena on yhteydessä myös parempaan motivaatioon. Paremman motivaation myötä myös oppiminen ja muistaminen tehostuvat musiikin kuuntelun myötä. Tunnelma nuotiolla on hilpeä ja hyväntahtoinen. Kaikki saavat olla vapaasti, omalla tavallaan. Kun on aika lähteä paluumatkalle; kaikki ovat hetkessä kuin taikaiskusta takaisin nätisti laivassa. Olipa onnellinen ja mukava matka. Useammat ihmiset laivan kannella hehkuvat iloa ja kertoilevat ääneen, miten sää suosi ja oli niin hyvä reissu! Ihmiset ovat selkeästi hyvällä tuulella ja mielialalla.  Jospa pääsemme pian uudestaan yhdessä luontoon, kuulen jonkun sanovan. Tämän tekstin aihe oli kirjoittaa minusta. Mielestäni siitä on parempi ottaa selvää itse kullakin. Uskon, että olemme itsellemme myös kuin tuntematon autiomaa ja tutkimaton polku. Voimme oppia tutustumaan, löytää uutta ja merkityksellistä ja tuntemaan toisiamme kasvokkain kaikista aidoimmin vuorovaikutuksen tilanteessa. Nähtäväksi jää, kenet löydämme.
Ystävällisin terveisin: Tiia

CAS-PROJEKTIPÄIVÄ Lyseon lukion IB-linjan abit

Muutama viikko sitten me Kuopion Lyseon lukion IB-linjan opiskelijat järjestimme toimintapäivän Keltsun väelle. Monelle meistä IB-opiskelijoista tämä oli ensimmäinen kokemus laatuaan, ja positiivinen kokemus olikin! Kokosimme tähän ajatuksiamme projektipäivästä sekä projektista koulutyön lomassa. 

Monella meistä ei ollut laisinkaan aikaisempaa kokemusta Keltsun tai Sirkkulanpuiston nopean toiminnan joukkojen kaltaisista yhteisöistä, ja siksi kokemus olikin myös meille erittäin arvokas. Oli jännittävää laskeutua Keltsun portaat alas ensimmäistä kertaa ja tulla esittäytymään; tästä puoli vuotta kelausta eteenpäin, ja projektipäivä oli mennyt, miten mahtavaa olikaan päästä toteuttamaan projektia, jolla oikeasti tunnemme olleen merkitystä. 

Projektipäivä, syyskuinen keskiviikko, alkoi jonkinnäköisellä sähellyksellä, mm. matkalla Puijolle autosta puhkesi autosta rengas... pääsimme kuitenkin asiasta eteenpäin ja kaikki sujuikin loppupäivästä mainiosti. 

Olimme jo aiemmin suunnitelleet melko tarkasti, mitä teemme, joten sävelet olivat selvät. Kaikesta selvitään! 

Päivään sisältyi monenlaista, korupajaa, mindfulnessia, kankaanpainantaa, mölkkyä, makkaranpaistoa, sekä mikä tärkeintä, yleistä rentoutumista; päivä tarjosi mahdollisuuden pieneen irtiottoon arjesta sekä luonnosta nauttimiseen ja akkujen lataamiseen, paitsi Keltsun väelle, omalla tavallaan myös meille opiskelijoille. Kaikkeen osallistuminen oli tottakai vapaaehtoista, mikä teki tunnelmasta rennon ja aloitekynnyksestä pienen. 

Syksyinen sää pilvineen ja keveine tuulineen toimi täydellisesti, ja olimme onnekkaita, sillä ulkona olon aikana ei satanut juurikaan, ainakaan voimallisesti. Emme palelleet, emmekä toisaalta joutuneet auringon paahtamiksi. Metsän rauhassa oli hyvä olla. 

Ihanaa oli, miten paljon Keltsusta mukaan saapui porukkaa! Uskomme päivän olleen onnistunut jokaiselle läsnäolijalle, kukin osallistuen omalla tavallaan ja tahdillaan, vaikka sään puolesta hiukan jännittikin, emme onneksi joutuneet sadepäivän kastelemiksi. Tämä kokemus oli meille todella arvokas sekä tärkeä ja siitä myös kiitämme kaikkia paikallaolijoita!

IHMINEN TARVITSEE IHMISTÄ Hanna Heiskanen

Kesän kuumimmat päivät alkavat olla takana päin, ja katse suuntaa pikkuhiljaa syksyn raikkaisiin tuuliin. 

Mietiskelin tässä vuoden kiertoa, ja kuinka vuodenajat vaikuttavat meissä.

Itse koen, että on suunnaton rikkaus saada nauttia näistä vuotta jakavista luonnon muutoksista.

Syksy on itselleni se voimaannuttavin ajanjakso, jolloin todella koen uudistumista ja heräämistä. Olipa se puhuttelevin vuodenaika mikä tahansa itse kullekin, uskon, että silloin jokainen tekee omanlaistaan päivitystä ja tilintekoa.

Nämä päivitykset kulkevat kyllä muissakin sykleissä. Eivät pelkästään vuodenajoissa, vaan joskus vuosissa, joskus päivissä. Jopa hetkissä.

Olen keväästä lähtien kulkenut Keltsun mukana vapaaehtoisena, itsekin päivittämässä ja päivittymässä.

Koen Keltsun olevan tärkeä, turvallinen ja helposti lähestyttävä "tankkauspiste" kävijöille.

Olen nähnyt sen niin ohikulkumatkalla kahvit hörppääjien kuin myös vakkariporukan kasvoilta.

Minusta on ihanan konkreettista nuo portaat, joita pitkin laskeudutaan tähän tilaan.

Rappujen yläpäästä et näe juuri muuta kuin kasan kenkiä ja kajastavan valon, mutta kuulet jo tutun ja kutsuvan puheensorinan.

Askel askeleelta näet ja kuulet enemmän ja selkeämmin, ja ne askeleet tuntuvat sydämessä asti.

Tervehdykset, hymyt ja halaukset avautuvat ympärilläsi. 

Vaistomaisesti etsit sinua miellyttävän paikan istahtaa, ja akkujen latautuminen käynnistyy.

Joillekin se on konkreettisempaa: pistät luurin laturiin, käyt koneella tai puhelimitse hoitamassa virastoasioita, keskustelet ohjaajien kanssa arkesi haasteista. 

Toisille latautuminen on yhteinen hetki kahvikupin ääressä, kädentaitojen harrastaminen porukassa tai vaikkapa keilaratojen kuninkuudesta kisailu.

Tässä tilassa ja yhteisössä saat olla oma itsesi. Täällä me kaikki olemme samalla viivalla. Ihmisiä.

Ihmisten Keltsu.

Jokaisen elämänpolku juurakkoineen, mutkineen ja kuoppineen on yhtä arvokas ja rikas. 

Moni työelämän kiireissä ja haasteissa painiva on yhä useammin kertonut kaipaavansa työnohjausta, jota on joko liian vähän tai ei ollenkaan.

Keltsu on loistava esimerkki toimivasta työnohjauksesta. Työssä, jossa elämä on ihmisen työmaana.

Mikä on sen tärkeämpää ja haastavampaa kuin elämän ohjaus?

Jokaisella on oman näköisensä työkenttä, statuksensa ja työkaverit.

Liian helposti alamme tuijottamaan vain sitä omaa työpöytää, johon hiljalleen alkaa kerääntymään tehtäviä, enemmän kuin meillä on resursseja ottaa niitä vastaan.

Päivityksen paikka olisi tarpeen. 

Annan Sinulle tehtävän syksylle. Uskalla painaa elämäsi Applen tai Acerin päivitysnäppäintä.

Syksylle toivon paljon uusia ihmisten kohtaamisia, elämän ilojen ja surujen yhdessä jakamista, hetkessä elämistä sekä uskallusta katsoa myös hiukan eteenpäin. 

Vapaaehtoisena, halustani nähdä ja kuulla juuri Sinua. Ei tarvita kirjaviisautta eikä edes peruskursseja, jos haluaa aidosti auttaa ja tukea, kulkea rinnalla. Pelkkä sydämen asenne riittää.

Me kaikki Keltsussa odotamme askeleitasi portaissa. Jos olet jo osa porukkaamme, kiitos Sinulle. Uskon, että pystyt allekirjoittamaan nämä ajatukseni. 

Ja jos Keltsu on jollekin lukijalle vielä pelkkä sana, tule käymään ja tutustumaan. 

Noustessasi rappuja takaisin ylös Haapaniemenkadun vilinään,

lupaan, että askeleesi on ainakin hiukan kevyempi <3

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Lämmin peitto on toisen iho,

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Tommy Tabermann

KELTSUN VAPPUPUHE Koonnut Satu Taskinen

Tänä vappuna me Keltsulaiset haluamme jakaa mietteittämme yhteiskunnasta ja elämästä. Sanotaan, että hyvän yhteiskunnan mittarina voidaan pitää sitä, miten se kohtelee huonoimmassa asemassa oleviaan. Kun yhteiskunta pyörii rahan ja vaurauden ympärillä, kuinka päättäjät voisivat paremmin ymmärtää esimerkiksi työttömyydestä, riippuvuudesta tai köyhyydestä kärsivää?

Kyselin Keltsun kävijöiltä mitä he miettivät elämänsä tilasta ja mitä yhteiskunnassa tulisi muuttua. Huomasin, että tyytyväisyys elämään ei todellakaan ole varallisuudesta tai yhteiskunnallisesta asemasta kiinni. Hyvään elämään kuuluu katto pään päällä, ruokaa kaapissa, läheiset ihmiset ja mahdollisuus elää omaa elämäänsä.

Näiden asioiden puuttuminen tekeekin elämästä sitten hankalaa. On hyvä, että yhteiskunta mahdollistaa juuri ja juuri riittävän toimeentulon, mutta miksi sen eteen tulee taistella niin paljon. Tuet lasketaan väärin tai perutaan. Pakollisiin asioihin ei saada avustusta ja kohtelu virastoissa on tylyä. Miksi tuntuu, että tietyt ihmiset kantavat mukanaan leimaa, joka saa ihmiset kohtelemaan heitä niin kuin heidän ihmisarvonsa olisi jotenkin alempi kuin muiden. Kaikki me kuitenkin olemme samanarvoisia. Ehkä erilaisia, mutta samanarvoisia.

Siksi juuri tänä vappuna toivoisinkin, että ihmiset antaisivat ihmisten olla omia itsejään. Kohtaisimme toisemme sellaisina kuin olemme. Pysähdytään ja huomataan omat ennakkoluulomme ja yritetään ymmärtää toisen elämää. Kaikki me täällä haluamme toteuttaa itseämme ja toimia sydämemme ohjaamalla tavalla. Miksi emme antaisi tähän mahdollisuutta?

Hauskaa vappua kaikille tasapuolisesti toivottaen

Satu & Keltsun väki

"VAPAUS, TASA-ARVO, RAKKAUS - TOTEUTUVATKO NE KOSKAAN TÄSSÄ MATOISESSA MAAILMASSA?" Mari Ahtiainen

Otsikon sitaatti on Minna Canthilta, tasa-arvotyön pioneerilta. Hän esitti tämän tärkeän kysymyksen Kirjeitä Kuopiosta -jutussaan, joka julkaistiin Keski-Suomi -lehdessä 19.12.1885. Tänään, 133 vuotta myöhemmin tasa-arvonpäivänä, kysymys on yhä ajankohtainen ja haastaa pohtimaan, millä tolalla näitten suurien teemojen toteutuminen on yhteiskunnassamme.

Naisten asema on mennyt huimasti eteenpäin, ja Suomi onkin maailman tasa-arvoisimpia maita. Naiset ovat täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä, eikä kukaan enää hämmästele naisjohtajia tai kyseenalaista naisten kouluttautumista, oman elantonsa tienaamista tai sinkkunaisten kykyä elää itsenäisesti ja riippumattomasti. Viime vuonna alkaneen #metoo-kampanjan myötä naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä on noussut puheenaiheeksi ja alleviivannut naisten itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa. Olemme siis ottaneet suuria harppauksia, mutta yhä on paljon tehtävää, eikä tasa-arvon myytti saa sokaista silmiämme: yhä naisen euro on pienempi kuin miehen, yhä lähes puolet suomalaisista naisista on kokenut väkivaltaa, yhä monet naiset elävät alisteisessa asemassa eivätkä uskalla nousta anturan alta, yhä kirkkokuntien sisällä kiistellään siitä, onko naisella oikeus olla pappina tai astua alttarin sisäpuolelle, yhä moni nainen vaikenee tai vaiennetaan.

Myös yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumiseen on vielä pitkä matka ja paljon työsarkaa. Samaisessa Kirjeitä Kuopiosta -jutussaan Minna Canth toteaa: "Pahin epäkohta, joka varsinkin suuria kulturimaita uhkaa mitä kauheimmalla mullistuksella, on se vika yhteiskunnallisessa järjestelmässä, jonka kautta suuret omaisuudet kiertyvät muutamain yksityisten haltuun, jota vastaan suuri enemmistö saa kärsiä puutetta ja kurjuutta. Ainoa keino tuon kipeän kysymyksen rauhalliseen ratkaisemiseen on, että vähemmistö tämän epäkohdan olosuhteissa huomaa vääryydeksi ja vapaaehtoisesti luopuu niistä eduista, jotka se toisten kustannuksella on itselleen saavuttanut. Mutta sitä ihmisen tavallinen itsekkäisyys estää heitä tekemästä." Minna Canth lienee moneen kertaan kääntynyt haudassaan huomattuaan, kuinka yhä kipuilemme tämän saman "yhteiskunnallisen vian" kanssa emmekä saa sitä korjattua tai edes tämän sairaan kehityskulun suuntaa kääntymään: maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä!

Minna Canth paheksui köyhien auttamisen olemista armeliaisuuden varassa: "Köyhyyttä armeliai-suuden kautta ei poisteta. Apu on vaan hetkellinen ja harvoin semmoisenakaan riittävä. Vaikka nykyaikana armeliaisuutta harjoitetaan suurimmassa määrässä, köyhyys kuitenkin kasvamistaan kasvaa." Sama paheksuttaa ja pistää vihaksi tänäänkin. Yhteiskunnan hyvinvoinnin mittarin tulisi olla se, kuinka heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta! Tasa-arvo ja vapaus jäävät vain juhlapuheitten sanahelinäksi ja utopiaksi niin kauan, kun priorisoimme talouskasvun vuosi toisensa jälkeen tärkeimmäksi tavoitteeksi ja käännämme selkämme ja suljemme silmämme heikoimmassa asemassa olevien hädältä.

Vaikka heikko-osaisten auttamisen ei tulisi olla armeliaisuuden varassa, on kuitenkin ilahduttavaa ja ihanaa nähdä, kuinka yhä useampi on kiinnostunut vapaaehtoistyöstä. Viime tiistaina oli kirjastolla Vapaaehtoistyön info, jossa mekin olimme Keltsuamme esittelemässä. Jo seuraavana päivänä kaksi infossa ollutta ilmestyi Keltsuun ja tarjoutui vapaaehtoiseksi. Huomenna toinen heistä aloittaa tulemalla leipomaan kaurasämpylöitä ja valmistamaan makkarakeittoa. Jee! Myös moni paikallinen toimija/yritys on tullut mukaan: Julkulan leipomo lahjoittaa meille ylijäämäleivonnaisiaan. Vuorelan talli tarjosi meille unohtumattoman tallielämyksen veloituksetta. Samoin KalPa ja kaupunginteatteri ovat antaneet ilmaislippuja, Tahkon rinteet tuntuvia alennuksia, nimettömänä pysyttelevä taho kirjalahjoituksia, yksityiset ihmiset vaate- ja kodintekstiililahjoituksia jne. Kiitos! Kiitos! Kiitos!

Olen vilpittömän kiitollinen ja iloinen siitä, kuinka VAPAUS, TASA-ARVO JA RAKKAUS TOTEUTUVAT KOTOISASSA KELTSUS-SAMME. Jokaisella on vapaus olla sellainen kuin on ja oikeus tulla nähdyksi ja lämpimästi kohdatuksi. Vapaaehtoisten joukko kasvaa, kävijöitä on päivittäin keskimäärin 25, uusia toimintoja syntyy melkein lennosta, kun niitä saa ja uskaltaa turvallisessa ilmapiirissä ehdottaa. Kun me perjantaina joogan loppurentoutuksessa makasimme vilttien alla kuunnellen hengitystämme ja irrottautuen kaikista jännityksistä, peloista ja huolista, Keltsun täytti käsinkosketeltava rauha. Siinä hetkessä, "sisaruspedin" hengityksen virtauksessa, olimme täydellisen vapaita kaikesta ulkopuolisesta. Lilluimme puhtaassa Olemisessa ja Tyyneydessä. Rakkaudessa.

"NIIN KUIN AALTO UITTAA AALLON YLI VALTAMEREN, NIIN SELVIYDYMME MEKIN TOINEN TOISTAMME TUKIEN" Mari Ahtiainen

On uuden vuoden ensimmäinen päivä. Aloitin vuoden tietoisen rauhallisella pitkällä kävelyllä Puijolla. Kermakuorrutteiset puut olivat kuin eläviä taideteoksia: lintuja, karhuja, syleileviä ihmisvartaloita. Kävin läpi mennyttä vuotta ja mietin asioita, joita uudelta vuodelta toivon.

Mennyt vuosi oli isojen muutosten ja suurten myllerrysten vuosi. Kävin syvissä syövereissä ja tein kipeitä ratkaisuja. Olin kadottanut oman ääneni ja kosketuksen itseeni, mutta kun se ääni alkoi kuulua ja osasin sitä kuunnella, lähdin tielle, jolla haluan pystytellä koko loppuelämäni: olla vapaasti virraten minä. Kasvaa rauhassa juuri sellaiseksi kuin minä täydessä mitassani voin kasvaa. Olla tietoinen ja iloinen omasta äänestäni, sieluni syvyyksistä ja haaveistani - ja elää niitten mukaan.

Suuri muutos oli myös uusi työpaikka, uudenlainen työnkuva. Se on ollut sanoinkuvaamattoman innostavaa ja tuntunut kuin minulle luodulta. Saada kohdata ihmisiä. Erilaisia. Nähdä kuinka erilaisuus onkin vain näennäistä ja kuinka samanlaisia me kaikki olemme pelkoinemme, kompurointeinemme, heikkouksinemme ja vahvuuksinemme. Kuinka hienoa on kaivaa niitä vahvuuksia yhdessä esiin. Valonsäteitä. Hymynkareita. Tunnistaa omat ennakkoluulonsa - ja päästä kaikista niistä. Kiintyä. Kasvaa osaksi Keltsua. Olla kasvattamassa Keltsun henkeä.Tuntea koko ajan työnsä merkitys. Nähdä lisääntyneitä hymyjä, avautuneita katseita. Rakentaa ja tuntea luottamusta. Kiintymystä. Olla ihminen ihmiselle ja tehdä työtä sydämellä.  Kokea yhdessä tekemisen ja yhdessä olemisen onnea.

Kun syyskuussa aloitimme, kävijöitä oli keskimäärin 12/pv. Lokakuussa vastaava luku oli 19, marraskuussa 22 ja joulukuussa (8 aukiolopäivää!) jo 29. Huimaa. Aivan upeita persoonia ja ihania ihmisiä! Enpä olisi uskonut, että voi löytyä työ, jonne loman viimeisenä päivänä jo kaipaan (enkä haikaile, että olisipa loma pidempi). Piti näköjään odottaa Keltsu, että tämäkin ihme tapahtuu. Tunnen suurta kiitollisuutta saadessani olla kanssanne ja että olen saanut tutustua teihin, rakkaat kävijät ja rakkaat työkaverit ja rakkaat vapaaehtoiset. 

Olemme saaneet 15 vapaaehtoista mukaan toimintaan. Jotkut ovat ilonamme ja joukossamme jokaisena Keltsun aukiolopäivänä, jotkut kerran viikossa, jotkut kerran kuussa ja jotkut pop up -tyyppisesti. Vapaaehtoisillemme kiitos monenlaisista mukavista aktiviteeteista, jotka teidän ansiostanne ovat mahdollistuneet ja mahdollistuvat: laavuretket, kädentaidot, liikunta, kulttuuri, leipomukset jne.

Alkaneelta vuodelta toivon myötätuulta Keltsullemme: yhteishengen iloa, tasavertaista ja lämmintä kohtaamista, yhteistä ihmisyyden ja elämän ihmettelyä, toistemme tukemista ja kannustamista, heikkouksien hyväksymistä ja vahvuuksien löytämistä sekä yhdessä oppimista, kasvamista, voimaantumista. Valoa, Rauhaa. Rakkautta.


              "Niin kuin aalto uittaa aallon
                                             yli valtameren,
               niin selviydymme mekin
                                          toinen toistamme tukien."
               (Risto Rasa)



PS: Kävin vielä toiseenkin kertaan tänään Puijolla iltahämärässä: laskemassa pyllymäkeä! Liukurin lainasin taloyhtiön pyörävarastosta: Wuooooh! Jännitti ja hihkututti enkä voinut olla kiljumatta ääneen. Ehdotus alkaneen vuoden ensimmäiselle viikolle: Mennään yhdessä liukurikaupan kautta Puijolle!